PIILOTETTU PARATIISI

Teksti: Kaisa Koski
Kuvat: Juuli Kangasniemi, Lotta Leppänen
tonttu1
 
Lähellä Turun keskustan sykettä, Kupittaan Citymarketin varjossa, sijaitsee yksi Turun kolmesta siirtolapuutarha-alueesta. Alue on valloittava, pieni pala maaseudun rauhaa keskellä kaupungin kiirettä. Siirtolapuutarhureille se tarjoaa lepopaikan ja mahdollisuuden irtiottoon arjesta.
 
maisema-400x262
 
Aluetta reunustavat korkeat pensasaidat, jotka peittävät vilkasliikenteiset kadut taakseen. Vaikka liikenteen humu kantautuukin korviin aidan takaa, on vaikea muistaa olevansa vain kivenheiton päässä keskustasta. Ilma tuntuu puhtaammalta ja kasvien vehreys sulkee kiireen ulkopuolelleen.Puutarhapalstat ovat kaikki erilaisia: toisilla tonteilla ruoho on leikattu millin tarkkuudella, toisten viljelmät taas rehottavat vapaammin. Kirsti Palmrosin puutarha pursuaa
toimintaa-266x400katseltavaa ja ihmeteltävää keltaisia vadelmia kasvattavasta pensaasta puutarhatonttuihin.Pirteässä hellehatussa perunoita kuokkaava Kirsti sai noin 15 vuotta sitten pojaltaan vinkin myytävänä olevasta puutarhatilkusta ja osti sen aikailematta. Silloin tonttia koristi pelkkä mökki. Kirstin aikakaudella puutarhaa on rikastettu esimerkiksi vanhan leikkimökin kuistista itse kyhätyllä puuceellä, riippumatolla ja mitä monipuolisimmalla kavalkadilla kasveja. Mökin kulmalla tonttia vartioi puinen karhu ja pihan perältä löytyy kamiina, jonka yhteyteen on koottu tiskauspiste. Itse mökkikin on muuttanut muotoaan vuosien aikana. Sen sisältä paljastuu pikkuruinen tupa, makuupunkka sekä portaat Kirstin itsensä rakentamalle parvelle, josta pääsee tarvittaessa kulkemaan myös ulos. Kirsti käy kesäaikaan tilallaan miltei päivittäin ja toisinaan myös yöpyy siellä. Eikä ole vaikeaa ymmärtää miksi.

Mökkien sisustus henkii nostalgiaa
Mökkien sisustus henkii nostalgiaa

Puiden katveessa mieli lepää ja aika tuntuu pysähtyvän. Sijainti lähellä keskustaa tekee puutarhassa käymisestä helppoa, mutta sisältää myös kääntöpuolensa. Kupittaan siirtolapuutarhaa on kaavailtu siirrettäväksi loitommalle, jotta sen tilalle voitaisiin rakentaa.

Esimerkkejä Kirstin näppäryydestä: saniteettitilat ja kasvihuone tomaateille.
Esimerkkejä Kirstin näppäryydestä: saniteettitilat ja kasvihuone tomaateille.

Kirsti Palmrosin mukaan esimerkiksi taustalla häämöttävä Kupittaan Citymarket on kiinnostunut laajentamaan toimintaansa tontille. Ostajia houkuttelevat paitsi alueen hyvä sijainti, myös muut ympäröivät palvelut, kuten Kupittaan urheilupuisto. Kesäkeitaan asukkaita siirtoaikeet luonnollisesti huolestuttavat. Vuonna 1934 perustetulla Kupittaan siirtolapuutarhalla on pitkä historia ja monilla viherpeukaloilla on ollut oma tonttinsa jo vuosikymmeniä. Puutarhurien keskuudessa vallitsee myös yhteisöllinen tunnelma; kukaan ei kyttäile toisten ruohon pituutta.

Idyllisen puutarha-alueen käytävillä kulkiessa ehtii jo unohtaa, kuinka lähellä kaupunki onkaan. Palatessani pensaikkojen keskeltä Kunnallissairaalantielle liikenteen melua ja raskasta ilmaa tuskin huomaa, sillä piilotetun paratiisin leppoisa tunnelma kulkee mukana vielä pitkään.

kirsti1-682x1024

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s