Kulkulupa taiteeseen

teksti Monica Hiekkanen, kuvat Päivi Ala-Nissilä

Ylhäällä vasemmalla Elina Ruohosen pleksimaalaus, oikealla Vesa Aaltosen valokuvateos, alhaalla vasemmalla Laura Halosen installaatio ja oikealla osa Henna Ahon maalauksesta.
Ylhäällä vasemmalla Elina Ruohosen pleksimaalaus, oikealla Vesa Aaltosen valokuvateos, alhaalla vasemmalla Laura Halosen installaatio ja oikealla osa Henna Ahon maalauksesta.

Historiallisessa ympäristössä Barkerin ateljeissa, vanhan puuvillatehtaan kutomon tiloissa sekä Virusmäentie 65:n kerrostalossa työskentelee useita taiteilijoita. Kahdettatoista kertaa järjestetyn Kulkulupa-työhuonetapahtuman myötä yleisöllä oli mahdollisuus päästä  tutustumaan taiteen tekemiseen ja taiteilijoihin Turun alueella.

DSC_0888-201x400

Vanha seinäkasvi on valloittanut tilaa itselleen rakennuksen ulkoseinästä. Vajaa viisi vuotta sitten Barkerin rakennukseen muuttanutkuvataiteilija Eija Tähkäpää huiskuttelee tervehdykseksi korkealta työhuoneensa ikkunasta kuin prinsessä ikään.  Ylös ei kavuta kuitenkaan palmikkoa pitkin,  vaan kulku Eijan työhuoneeseen johtaa ajan saatossa syville uurteille askellettuja portaita nousten. Eijan työtila on tehty vanhan asunnon entisiin keittiötiloihin. Silmänruokaa on riittämiin aina erilaisista materiaaleista, välineistä, maalauksista ja teoksista muihin pieniin sisustuselementteihin.  Seinällä roikkuva pikkuleipätaideteos kutsuu pienelle kahvitauolle, istahtamaan alas taiteilijan kanssa jutustelemaan.

Eijan esittelee tekemiään papereita, joiden valmistusmateriaalit vaihtelevat kahvinporoista kieloihin.
Eijan esittelee tekemiään papereita, joiden valmistusmateriaalit vaihtelevat kahvinporoista kieloihin.

“Olen aina ollut taiteilija”, kertoo Eija. Hän käyttää taiteen tekemisessä  useita eri tekniikoita ja materiaaleja paperimassasta akryylimaaleihin. Barkerin työhuoneella Eija käy aina kun ehtii. Oman kuvataiteilijatyönsä ohella hän opettaa myös  kansalaisopistossa ja on pitänyt lapsille kuvataideleirejä.  Kulkulupa-tapahtumassa Eija on ollut mukana alusta asti. ”Hauska tapahtuma, ihmiset ovat hyvällä päällä ja kertovat hauskoja juttuja”, kuvailee Eija tapahtuman merkitystä itselleen.

Kollaasi2WEB-400x225

 

 

Taiteilijat esittelivät auliisti erilaisia tekniikoitaan, näkemyksiään ja työvälineitään. Massiivisia teoksia, herkkää tunnelmointia ja ajatuksia herättävää katseltavaa oli runsaasti.

Kuvataiteilija Mari Metsämäen muotoilemia kipsiteoksia.
Kuvataiteilija Mari Metsämäen muotoilemia kipsiteoksia.

DSC_1050-001-309x400

 

 

Kuvataiteilija Laura Halosen työhuoneessa, idyllisessä neljän taiteilijan huoneistossa Virusmäentie 65 B:ssä,  tuoksuu puu. Puupöllejä on pinossa lattialla ja moottorisaha tönöttää pöydällä. Kirves, taltta, saha, nauhahiomakone ja kolvi kuuluvat perustyövälineisiin. Nuori, hiljattain Pekka Halosen –akatemiasta valmistunut taiteilija,  työstää puusta veistoksia sekä puunpolttopiirustuksia.

DSC_1070-400x282

DSC_1094-400x341

 

”Puun työstäminen vapauttaa energiaa”, kertoo Laura. Puu on luonnonläheinen materiaali ja uusiutuva luonnonvara, jonka kanssa on mielekästä työskennellä. Työhuone onkin Lauralle henkireikä. Työtilan keittiön seinää koristaa Lauran aikoinaan kuvataidekoulussa 9-vuotiaana tekemä työ, yksi hänelle itselle tärkeimmistä. Puumaja korkealla puussa.

Kulkulupa-tapahtuman parasta antia oli ehdottomasti visuaalisen elämyksen lisäksi mahdollisuus tavata myös taiteen tekijöitä, kuulla heidän tarinoitaan taiteen syntyprosesseista sekä heistä itsestään taiteilijoina. Mielenkiinnon kohteet ja materiaalit saattavat vaihtua, tekniikat kehittyä ja muuttua toisiin.  Uransa alussa olevia ja vanhempia konkareita tuntui yhdistävän yksi tekijä: sisäinen palo. Luomisen ja taiteen tekemisen intohimon aallokko, joka vyöryy voimakkaana, hiljalleen asettuen odottaamaan seuraavaa nousua.

Kollaasi3WEB-400x225
Vasemmalla ja keskellä Eija Tähkäpään teokset ja oikealla Anna Uschanovin varjoinstallaatio.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s