Todellista ammattiosaamista – TAOn pintakäsittelijät

Teksti: Henna Rannikko Kuvat: Elina Alatalo

Maanantaiaamuna Turun ammattiopistosäätiön pintakäsittelijäoppilaat ovat jo työn touhussa. Koneet pauhaavat ja ilmassa on vahva tinnerin haju. Kaikilla oppilailla on harmaat työhaalarit ja suojalasit. Yllätykseksemme ryhmässä on suunnilleen yhtä paljon tyttöjä kuin poikia. Kolmannen vuoden opiskelijoiden luokanvalvoja Jarno Juhala pyytää opiskelijaa esittelemään meille pintakäsittelijöiden alaa sekä oppilaiden työtiloja.

Pintakäsittelijä oppilaiden projekteihin kuuluu esimerkiksi uudelleen käsittely, korroosionesto, asiakastyöt, harjoitustuotteet sekä yksittäiset osat kuten vanteet. Tyypillinen projekti alkaa osan pesemisellä, josta metalliosat viedään suihkupuhaltamoon. Siellä kahdeksan baarin voimalla pienet rakeet irrottavat kaiken ruosteen. Osa hiotaan tasaiseksi, jonka jälkeen pohjamaalataan ja jälleen hiotaan. Tarpeen tullen osa maalataan useampia kertoja. Aina pohjamaalauksen jälkeen osa pitää hioa uuden maalipinnan tarttumiseksi, ja kun tasainen lopputulos on saavutettu on aika pintamaalata. Jossain tapauksissa pinta vielä lakataan.

Suojalasien takana

Meille paikkoja esitellyt oppilas Henna Pomren, 22 Lähti alalle, koska autot ovat aina olleet mielenkiintoisia. Valinnaisista aineista Hennaa kiinnostaa erityisesti ruiskumaalaus.

– En voi ottaa valinnaisia aineita, koska olen jo käynyt lukion, Henna jatkaa.

Se ei kuitenkaan Hennaa ole estänyt, kun hän esitteli meille lokasuojaan erityisluvalla tehtyä ruiskumaalaustaan. Vapaa-ajalla Henna pelaa videopelejä, piirtää ja haaveilee omasta Subaru tai BMW-autosta.

Henna Pomrenin ruiskumaalaus on Xenomorph -hirviö Alien -elokuvista

Seitsemäntoistavuotias Iris Sirkiä ryhtyi alalle perheenjäsenten innoittamana. Iriksen isä, sisko ja veli ovat autokorjaajia. Valinnaisina aineina Iris on valinnut myös ruiskumaalauksen ja eri materiaalien korjaus- ja maalaustyöt.

– Hion tästä harjoitus lokasuojasta valumia, kun sattui pieni vahinko uunin kanssa viime kerralla, kertoo Iris tämän päivän työstään.

Sitten vuorossa olisi pari kuorma-auton vannetta. Iris on tähän mennessä hionut lokasuojasta maalivalumia. Seuraavaksi vuorossa on lokasuojan maalaus fillerillä eli hiomamaalilla viimeistelläkseen pinnan ennen varsinaista maalausta. Iris työstää autoja myös vapaa-ajallaan ja tällä hetkellä häneltä löytyy jo kolme autoa. Autojen lisäksi Iris harrastaa ratsastusta.

Myös Sami Hjort, 18, on kiinnostunut autoista ja niiden maalaamisesta. Sami kertoo meille, kuinka koulun aloitteesta oppilaat ovat tehneet monenlaisia projekteja.

– Me oppilaat esimerkiksi maalattiin nämä hallin lattiat uudestaan ja sitten hieman varaston hyllyjä, kertoo Sami.

Iris Sirkiä ja Sami Hjort

Portti työelämään

Opettaja Jarno Juhala kertoo meille koulun tiiviistä yhteistyöstä alan yritysten kanssa sekä jatko-opinto mahdollisuuksista. Kuten monet ammattikoulujen alat myös pintakäsittelijäksi opiskelu on erittäin käytännönläheistä ja jopa vaarallista. Opettaja kuitenkin luottaa oppilaiden osaavan tunnistaa vaaratilanteet. Oppilaat aloittavat ensimmäisenä vuonna maalaamalla esimerkiksi tuoleja. Vuoden lopussa on ensimmäinen työssäoppiminen ja seuraava jo toisen vuoden alussa. Oppilailla on myös mahdollisuus opiskella kaksi vuotta ja viettää viimeinen vuosi töissä oppisopimuksella.

– Tärkeintä on kuitenkin oppilaiden asenne sekä asiallinen käytös, toteaa Jarno.

Ryhmässä vallitsee kuitenkin lämmin tunnelma sekä hyvä yhteishenki ja oppilaat tekevät aktiivisesti töitä.

Opettaja Jarno Juhala ohjaistamassa Oona Lindström ja Eva Adolfson

Puolenpäivän aikoihin nälkäiset pintakäsittelijät päästetään syömään ja on meidänkin aika palata koululle. Kokemus oli erittäin antoisa, sillä ammattikoululinjat, heidän työtapansa ja työtilansa ovat hyvin erilaisia ja näin ensimmäistä kertaa elämässäni pintamaalauksen taiteellisena alana.

Turun ammattiopistosäätiön eli TAOn perusti maalarimestari Samuel Koskinen sekä hänen vaimo Ida Koskinen vuonna 1929 testamentatuilla varoilla.Nykyään koulu on säätiöpohjainen ja hallintoon kuuluu Turun kaupunki, Turun yrittäjät, Turun rakennusmestariyhdistys ja Maalarimestariyhdistys.  Teijonkadun toimipisteessä voi opiskella maalariksi, pintakäsittelijäksi ja veneenrakentajaksi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s