Onko vielä varaa paloasemaan?

Mediajournalistit Paasikivi-opistossa 2017
Teksti: Timo Karonen, 4.9.2017
Kuvat: Nenna Lähteenmäki, Antti Lempinen

Kakskerran paloasema on Suomen pienimpiä
Kakskerran paloasema on pienimpiä Suomessa

Asfaltoidulta parkkipaikalta avautuu näkymiä ympäröivään vehreyteen. On elokuun viimeinen viikko 2017. Golf-kenttää reunustavat lehtimetsät. Harjattulan vaalea kartano ympäröivine rakennuksineen seisoo ylhäällä mäellä ja miltei katoaa takana kohoavien puiden suojaan. Rakennustelineellä seisoo mies, kartanoa huolletaan. Kaiken keskellä seisoo Paasikivi-opiston päärakennus, kartanon entinen navetta.

Kansanopiston takana heijastelee suurista lasipinnoistaan ja valkoisista seinistään auringonvaloa pitkä ja korkea kasvihuone. Sisällä ei ole kasveja, vaan ikkunoiden läpi näkyy suuri joukko eri puolilta maailmaa tulleita ihmisiä istumassa pöytien äärellä. Opiston uusi lukukausi on alkamassa. Kasvihuoneen päädystä erottuu suurin kirjaimin teksti PALOASEMA. Ehkä se on yksi ensimmäisistä suomen kielen sanoista, minkä moni täällä suomea opiskelevista maahanmuuttajista oppii kirjoittamaan. Moni taideaineita opiskeleva sen lienee myös joskus hahmotellut tai valokuvannut.

Alakerrassa, kansanopistoa vastapäisessä kasvihuoneen päädyssä, toimii ahtaassa autotallissa Kakskerran VPK. Parinkymmenen henkilön hälytysosastolla on vuodessa kuutisenkymmentä pelastustehtävää. Se on Varsinais-Suomen ainoa eläinpelastustehtäviin erikoistunut yksikkö. Ensimmäinen tarkoitukseen sopiva ajoneuvo hankittiin 2000-luvun puolessa välissä. Uusi eläinpelastusyksikkö otettiin käyttöön keväällä 2012. Täältä myös poliisi pyytää toisinaan virka-apua, kun kyseessä on vaikkapa myrkyllisen matelijan tai vaarallisen eläimen kiinniotto ja kuljetus. Kuvagalleriassa VPK:n verkkosivuilla näkyy myös eläimiä karjasuojissa.

Harjattulan kartanon ja ratsutilan synty

Kakskerran saari muotoutui yhtenäisesti asutuksi alueeksi jo varhaiskeskiajalla, kertoo Toivo T. Rinne vuosina 1956-1974 koostamassaan Harjattulan historiassa. Vanhimpia asiakirjamerkintöjä alueen asutuksesta on löytynyt 1300-luvun alkuvuosilta. Kirkonkirjamerkintöjä alettiin tehdä järjestelmällisesti Suomessa 1500-luvulla, katolisen uskon vaihtuessa Suomessa melko varhain Lutherin uskonpuhdistuksen jälkeen luterilaisuudeksi. Wittenbergissä Martti Lutherin ja Philip Melanchonin aikaan 1536-1539 teologiaa opiskellut ja Kustaa Vaasan, ei enää Paavin nimittämänä Turun piispana 1554-1557 toiminut Mikael Agricola ajoi protestanttisen muutoksen läpi suomalaisissa seurakunnissa, jota hänen edeltäjänsä, katolinen piispa Martin Skytte oli Kustaa Vaasan vaatimuksesta maltillisesti pohjustanut.

Kasvihuoneessa ateriat tarjotaan puuveneestä
Vene on yhä monikäyttöinen

Kakskerran saaressa ei käytetty pyöräajoneuvoja vielä satoihin vuosiin, kun Harjattulan seudulle verokirjoihin merkittyjä karuja maatiloja hallitsivat patronyymein nimetyt isännät. Kakskerrassa oli vuonna 1540 kaksi kruunun verotaloa ja niillä verotalollisia yhteensä 88. Lisätuloikseen talolliset harjoittivat kalkin polttoa ja tiilten tekoa. Liikuttiin venein ja kesäisinkin eläimet vetivät rekeä. Pekka Sipinpojan isännyys Harjattulassa vaihtui Rinteen kokoamissa verotietoasiakirjoissa 1577 tilalle muuttaneen Erkki Martinpojan isännyydeksi. Ruotsin valtakunnassa kannettiin Harjattulasta veroa muun muassa Älvsborgin linnan ja satamakaupungin lunastamiseksi tanskalaisilta, jotka olivat valloittaneet sen 1563 pohjoismaisen seitsenvuotisen sodan aikana. Turun linnaan maksettiin heinäveroa, mikä korvattiin heinien puutteessa usein ”heinätiilinä”. Tiilillä maksettiin Turun linnaan toisinaan myös viljasta.

 

Ensimmäinen sukunimeltä mainittu Harjattulan verotilojen haltija oli salaperäiseksi jäävä Ludvig Wettemaijeet, jonka hallussa Harjattulan ”rappiolle menneet ja huonokuntoiset tilat” olivat vain parin vuoden ajan eikä hän koskaan asunut siellä. Niinpä ruotsalainen Uppsalassa 1608 syntynyt juristi ja muinaistutkija Johan Axehielm oli vasta toinen sukunimeltään tunnettu Harjattulan tilojen haltija. Hän sai 1633 paikan Turun hovioikeuden sihteerinä ja hänet ylennettiin hovioikeuden asessoriksi 1637. Harjattulan tilat hän hankki omistukseensa vuonna 1639. Axehielm oli kiinnostunut muinaistutkimuksesta ja lähinnä niistä ansioistaan hänet aateloitiin Ruotsissa 1651. Valtakuntaan perustettiin Riksantikvarie 1652 huolehtimaan muinaismuistoasioista ja hänet nimettiin aluksi sen asessoriksi, mutta vuodesta 1672 vuoteen 1675 hän toimi laitoksen puheenjohtajana. Axehielm oli uuttera ja aikaansaava tutkija sekä maanomistusasiat taitava juristi ja anoi Harjattula nimiseksi tilaksi yhdistyneelle tilalle Kuningatar Kristiinalta 1647 verovapauden, niin sanotun säterivapauden. Sen myötä Harjattulan päätilasta voidaan todeta muodostuneen kartano. Axehielmkään ei silti viettänyt pitkiä aikoja Harjattulassa vaan eli maataloudesta saaduilla tuloilla.

Axehielm vetäytyi 1675 Tukholmaan ja luopui myös Riksantivarien puheenjohtajuudesta. Vähitellen hän etääntyi Harjattulankin asioista ja tilojen haltijaksi tuli aatelissukuinen ratsumestari, Oxenstjerna-suvun kartanoiden inspehtorina Kemiössä toiminut Gustaf Falkenfelt 1681. Falkenfelt oli nainut Axehielmin tyttärentyttären Margareta Sabelfanan ja aikoi muuttaa samana vuonna nuorikkonsa ja pian syntyvän ensimmäisen lapsensa kanssa Harjattulaan. Margaret kuitenkin kuoli synnytykseen Kemiössä ja vähän myöhemmin myös heidän vastasyntynyt tyttärensä. Falkenfelt ei surultaan kyennyt Harjattulaan muuttamaan vaan vuokrasi tilat muutamaksi vuodeksi Hans Krähfeltille.

Tulipalo tuhosi karjasuojat

Falkenfelt löysi itselleen uuden puolison, Margareta Hufvudskjöldin, ja he muuttivat Harjattulaan noin 1684, mutta vaikeudet eivät loppuneet. Eräänä yönä, pian heidän muuttonsa jälkeen, oli navetasta syttynyt tulipalo ja tuhonnut karjasuojat kokonaisuudessaan ”ensimmäisestä viimeiseen”. Tulen saaliiksi oli jäänyt ”kaksi vetohärkää, kuusi vanhempaa ja kaksi nuorempaa lehmää, kolme hiehoa sekä pienempää karjaa, muun muassa seitsemän hanhea”. Kolmessa ladossa ollut heinävarasto sekä tilan kaikki reet ja muut maanviljelyskalut olivat niin ikään palaneet. Falkenfelt oli sitten pyytänyt Piikkiön ja Kaarinan kesäkäräjillä paloapua ja sitä oli määrätty maksettavaksi yksi kuparitaalari kultakin Kaarinan tilalta. Käräjillä oli myös todettu, ettei Harjattulasta löytyisi riittävästi metsää tuhoutuneiden rakennusten korvaamiseksi. Tilan talousasiat olivat jälleen ajautuneet ahdinkoon. Falkenfelt oli sitten luopunut osuudestaan talvinuottaan hankkiakseen saamallaan maksulla tarvikkeita.

Noin sata vuotta myöhemmin erään käräjäoikeuden ratkaiseman asian yhteydessä kirjattu vanha tarina kertoo, että Kakskerran asukkaat olivat saaneet saarensa rannasta “Pietarin kalansaaliin” 1686. Vaikka olikin tuolloin Harjattulaa hallinneen Falkenfeldtin epäonnea, nähtiin valtaisa saalis Jumalan merkkinä. Kakskertaan päätettiin rakentaa kirkko. Saadut sata tynnyriä lahnaa myytiin Turun torilla ja tuloilla perustettiin kirkon rakennusrahasto.

Kuningas Kaarle XII myönsi rakentamiseen luvan 1693, mutta seuraavina vuosikymmeninä sota- ja katovuodet rusikoivat saarelaisia. Kirkon hallintokaan ei lämmennyt hankkeelle vielä. Vaikka Harjattula muutettiin 1687 ratsutilaksi eversti Berend Liewenin ratsuväkirykmenttiin kuuluneelle Clas Wrangellin komppanialle, epäonninen ja pettynyt Falkenfeldt päätti vetäytyä takaisin Kemiöön.

Kartano kasvoi ja vakiintui 1700-luvulla

Falkenfeltin ja aateliskauden jälkeen Harjattulan isännäksi tuli 1687 Paraisilta Sigfrid Simonpoika, joka kauppakirjojen perusteella saattoi maksaa tilasta ylihinnan. Viimeistä kertaa kauppahinta maksettiin kruunuina. Aatelissuvut olivat niin sanotun reduktion myötä menettämässä maahallintaoikeuksien perimysoikeutensa, joten tavallaan tilan arvo oli sen ja tuhoisan tulipalon seurauksena vähentynyt olennaisesti, mutta kauppakirjaan on merkitty maksu perintöoikeudestakin. Maat olivat kuitenkin hyvin hoidettuja ja neuvokas Sigfrid niin sanotusti parhaassa iässä, joten hänen isäntäkautensa muodostui Harjattulalle uuden nousun ajaksi. Rakennukset uusittiin, laajennettiin ja rakennuksia lisättiin. Rakennukset ryhmiteltiin piiriksi kahteen pihaan, miespihaan ja karjapihaan, joten ne muodostivat niin sanotun umpikartanon. Niittyjä raivattiin ja muutettiin pelloiksi. Tilalle nousi mäelle myös tuulimylly ja vähän matkan päähän rakennettin ratsutorppa, jossa Pohjan sodan jo alettua ja niin sanotun Ison vihan kynnyksellä vuonna 1709 asui ratsumies Klaus Henrinkinpoika. Sigfrid oli lainannut rahojaan myös turkulaisporvareille keräten sievoisia korkoja ja kuoli varakkaana vuonna 1706, jolloin hänen poikansa Tuomas Sigfridinpoika peri tilan.

Venäläiset valtasivat vuonna 1713 Porvoon, Helsingin ja lopulta Turunkin. Harjattulassa selvittiin Tuomaksen neuvokkuudella tästä Ison vihan ajasta kohtuullisesti, vaikka venäläisen laivaston väki rasitti ja tuhosi Kakskerrassa etenkin Brinkhallin kartanoa. Siellä isännälle oli jätetty lopulta vain yksi tamma. Vihdoin 1721 iso viha päättyi Uudenkaupungin rauhaan. Tuomaanpoika Erkki peri tilan isänsä kuoltua 1729, mutta kuoli nuorena jo 1737, ei kuitenkaan lapsettomana. Ison vihan seurauksena Turun seutuakin ravistelivat kulkutaudit, muun muassa rutto. Juho Erkinpoika oli isänsä kuollessa vasta neljävuotias ja peri tilan vasta täysi-ikäiseksi kasvettuaan. Hänen poikansa Erik Juhonpoika puolestaan peri kaksivuotiaana 1759 nyt jo kovin vauraan ja hyväkuntoisen Harjattulan ratsutilan isänsä kuoltua yllättäen keuhkotautiin. Vuonna 1778 Erik Juhonpoika solmi avioliiton 20-vuotiaana vasta 17-vuotiaan Maria Margaretan kanssa. Hän oli tullinkantaja Anders Warstedtin tytär. Warstedtin Maskussa omistama Vähäperhe-niminen maatila liitettiin Harjattulan kartanoon Andersin kuoltua 1779. Erik Juhonpoika ”herraskaistui” ja alkoi käyttää sukunimeä Ahlstedt, kertoo Toivo T. Rinne 1974 kokoamassaan Harjattulan historiassa.

1700-luvun puolivälissä Harjattulassakin toteutettiin taloudellisista ja puolustuksellisista syistä Ruotsin valtakuntaan säädetty isojako, jolla poistettiin sarkajaon aiheuttamiksi koetut seikat, kuten vainiopakko, ja yhdistettiin talojen sarkajaon mukaiset kapeat hajallaan sijaitsevat peltosarat harvemmiksi ja isommiksi lohkoiksi. Isojaon tuloksena vanha ryhmäkyläasutus suurelta osin hävisi Ruotsin valtakunnasta, kun tilojen rakennukset siirrettiin yhteiseltä kylätontilta hajalleen kunkin tilan isojaossa saamille tiluksille. Myös Harjattulan ja sen naapuritilojen rajoja ja peltoja tarkasteltiin, mutta muutokset jäivät pieniksi.

Oli vaivalloista kulkea vesitse mantereelle Kaarinan emäkirkkoon. Saaren jumalanpalveluksia järjestettiin vain suurina juhlapyhinä Brinkhallin kartanossa. Jälleen käännyttiin kuninkaan puoleen, ja uusi rakennuslupa heltisi kuningas Aadolf Fredrikiltä 1764. Tuolloin rakennettiin yleensä kustannuksiltaan edullisia puukirkkoja, mutta ehkä yhä puuvarojen niukkuudesta johtuen saarelaiset halusivat kivikirkon. Tärkeä tukija oli nyt Brinkhallin kartanon isäntä Henrik Johan Krey. Kakskertalaiset tekivät päivätöitä kirkon rakennustyömaalla, ja niin nousi yksi vuosisadan harvoista kivikirkoista Harjattulan naapuriin, Brinkhallin maille suojaisan salmen rannalle. Sinne oli hyvä saapua kirkkoveneillä saaristosta. Kirkko vihittiin joulukuussa 1769, vaikkakin keskeneräisenä.

Autonomian ajalla Harjattulan omistussuhteet vaihtuivat usein

Ahlstedtin nimi ei siirtynyt Harjattulassa seuraaville sukupolville, koska Erikillä oli kolme tytärtä. Omaisuus määrättiin Erikin luovuttua siitä vielä eläessään, 1809 Suomen sodan lopputuloksen ollessa jo käytännössä selvä, nuorimmalle tyttärelleen Lovisa Sofialle ja tämän tulevalle miehelle parkitsijamestari Elias Ahoniukselle. Heidän yhteiselonsa jäi kuitenkin lyhyeksi Eliaksen kuoltua hieman yli vuoden kuluttua häistä. Vanha isäntä Erik kuolisi vasta parikymmentä vuotta myöhemmin. Harjattulan omistus siirtyi seuraavaksi Lovisa Sofia Ahlstedtin toiselle aviomiehelle, vuosien 1808-1809 Suomen sodan jälkijoukkona Venäjältä Turkuun muuttaneelle kauppiaalle Fredrik Borisoffille. Ruotsin valtakausi Suomessa päättyi Suomen sotaan.

Borisoffien kaupunkitalo irtaimistoineen tuhoutui Turun palossa 1827. Palovakuutuksesta huolimatta kaupungin kattavat palovahingot tarkoittivat, että korvaus jäi vaatimattomaksi ja taloudellinen vahinko suureksi. Harjattulan kartanon tuella Borisoffit pääsivät silti pian taloudellisesti jaloilleen ja jatkoivat asumistaan kaupungissa. Historiallisesti korvaamatonta oli, että kaupunkiasunnossa säilytetyt Harjattulan kartat ja asiakirjat paloivat.

Vanha isäntä, talouskomisaarin arvonimen saanut Erik Ahlstedt hoiti Harjattulan tilaa aina vuoteen 1830, kuolemaansa asti. Hän oli laatinut ja allekirjoittanut Harjattulan hoitoa koskevat määräykset luovuttaessaan tilan tyttärelleen 1809. Tarkoituksena oli ollut varmistaa omaisuuden säilyminen suvussa. Jo 57-vuotias Lovisa Sofia jäi toistamiseen leskeksi Fredric Borisoffin kuoltua 1848. Hän möi Harjattulan turkulaiselle porvarispariskunnalle, Anders Johan Rothströmille ja hänen vaimolleen Brita Kristina Flinkmanille. Maksu suoritettiin ruplina. He omistivat tilan ainoastaan nelisen vuotta eivätkä itse asuneet tilalla.

Tilan osti seuraavaksi Josef Edvard Richter, turkulaisen menestyvän ja huomattavan suuren nahkatehtaan omistajan poika, joka oli nuorukaisena ryhtynyt upseerin uralle ja edennyt alivänrikiksi, mutta avioiduttuaan Fredrika Wilhelmina Steinerin kanssa halusi asettua viljelemään maata. Josef puolisoineen eli monivaiheisen elämän, mutta hänkään ei asettunut Harjattulaan pitkäksi aikaa.

Vuonna 1856 Harjattulan osti nauvolainen kauppalaivan kapteeni Isak Sandström puolisonsa Maria Margareta Henrikintyttären kanssa vanhuuden lepopaikaksi kerättyään merillä melkoisen omaisuuden. Merikapteeni Sandström kuoli kolmen ja hänen vaimonsa neljän vuoden kuluttua. Perilliset möivät Harjattulan 1861 Ahvenanmaalta kotoisin olleelle ja paraislaistuneelle tirehtööri Axel Blomqvistille ja hänen paraislaiselle puolisolleen Aleksandra Vilhelmiina Tiljanderille. He asettuivat aluksi Harjattulaan, mutta palasivat muutaman vuoden kuluttua Paraisille ja Harjattula myytiin 1870 merikapteeni ja Turun merikoulun opettaja Bror Hjalmar Ljungrenille. Nyt kauppahinta maksettiin ensimmäistä kertaa Suomen markkoina. Hän muutti Harjattulaan vastavihityn vaimonsa Kerstin Larssonin kanssa. Pariskunnan ensimmäinen lapsi Erik syntyi Harjattulassa 1872, mutta vieläkään kartano ei ollut saanut pitkäaikaisia asukkaita. Työ merikoulun opettajana Turussa tarkoitti, ettei perhe-elämä kaukana Kakskerrassa ollut helposti järjestettävissä. Niinpä Harjattulan ratsutila myytiin jälleen 1873 ja perhe muutti Turkuun.

Kartanolle löytyi vihdoin pidempiaikainen omistaja, kruunubyläinen Johan Nyberg. Vaikka elämä kartanossa edelleen oli haastavaa, kalastusriitoineen ja perheen lapsilukua harventaneine kulkutauteineen, kartano siirtyi 1892 hänen kuollessaan hänen pojalleen Johan Julius Nybergille, joka oli opiskellut Turun ruotsalaisen klassisen lyseon jälkeen Tuorlan maanviljelyskoulussa. Vaikka nuorempi Nyberg oli taitava maatalousmies ja onnistui myöhemmin hankkimaan Kosken kartanon nykyisen Salon seudulta itselleen, Harjattulan tila oli jälleen pahasti velkaantunut ja nuorempi Nyberg möi sen kahdelle uuskaupunkilaiselle kauppiaalle vuonna 1901. Kauppiaat Fabian Albin Palmroos ja Axel August Sundblom möivät kartanon seuraavana vuonna edelleen maanviljelijä Johan Albert Michelssonille ja tämä seuraavana vuonna edelleen Otto Werner Nurmelle.

Suomen itsenäistyminen ja inflaatio

Otto Werner Nurmi muutti kovin velkaiseen Harjattulan kartanoon ja alkoi myydä sen maita Erik Ahlstedtin aikoinaan tyttärelleen kirjaamia tilan hoidon ohjeita ja tahtoa uhmaten. Venäjällä tapahtui vuoden 1905 vallankumous, mikä periaatteessa muutti isäntämaa Venäjän absoluuttisen monarkian perustuslailliseksi rajoitetuksi monarkiaksi. Suomessa voimistui itsenäisyysaate. Vaikka Nurmi möi suuren joukon Harjattulasta erotettuja palstoja ennen kuin lopulta möi vuonna 1913 jäljellä olevat kartanon maat ja päätilan, velkaa oli tuolloinkin edelleen noin kolmannes kauppasummasta. Juho Frans Wikström osti tilan myydäkseen sen edelleen samana vuonna Oskar Fridolf Fingerrosille, vanhan ja tunnetun paimiolaisen rusthollarisuvun jäsenelle. Hän oli syntynyt Paimiossa Sievolan ratsutilalla, jota hänen isänsä viljeli ja jossa suku oli asunut jo lähes 200 vuotta. Harjattulasta tehtyyn kauppakirjaan oli merkitty omaisuudeksi myös puhelin. Euroopassa oli levotonta, elettiin ensimmäisen maailmansodan aattoa.

Venäjällä oli käynnissä bolsevikkien vallankumous kun vain noin kaksi vuotta myöhemmin 1915 kartanon osti marttilalainen maanviljelijä Mauri Näppäri. Maailmantalous oli mullistunut ensimmäisen maailmansodan alettua ja myös Suomen markan arvo oli alkanut nopeasti heiketä. Kauppahintaan oli tullut kahdessa vuodessa puolet lisää. Mutta vielä kerran ennen Suomen itsenäistymistä kartano vaihtoi omistajaa, alkuvuodesta 1917. Inflaatio oli voimistunut edelleen ja niinpä kauppahintakin oli liki kaksinkertaistunut kahdessa vuodessa. Maanviljelijä Juho Arpalahti puolestaan möi kartanon edelleen jo seuraavana vuonna, ja nyt kauppahinta oli jo yli kaksinkertaistunut. Vuonna 1913 kartanosta oli maksettu 67 000 markkaa, nyt Littoisten Verkatehtaan entinen johtaja Gustav Emmanuel Björk maksoi heinäkuussa 1918 kartanosta peräti 400 000 markkaa. Ratsutilana pitkään toimineen kartanon omaisuudeksi merkittiin kauppaan enää vain yksi hevonen, nimeltään Tiltu.

Kasvihuoneesta näkyy tumma taivas
Synkkiä pilviä on riittänyt kartanonomistajien horisonteissa

Osakeyhtiö Harjattula

Björkin pariskunta asettui asumaan Harjattulaan vuonna 1921. Sitä ennen Björkit rakennuttivat vuosina 1918-1920 kartanoon nykyisen päärakennuksen, navetan, sekä tilanhoitajan ja muonamiesten rakennukset arkkitehti Frithiof Strandellin piirustusten mukaan. Tällöin Harjattulaan rakennettiin myös neljä kasvihuonetta, joista nyt on enää jäljellä yksi. Nimismies Göransonilta ja leskirouva Holmilta ostettiin kartanoon kaksi tilaa, joten vuonna 1926 kartanoon kuului Harjattulan tilan lisäksi viisi muuta tilaa; Peppoinen, Käikulla, Bergvik, Koivumäki ja Pohjola nimiset tilat. Björkit möivät kartanon perustettavalle osakeyhtiölle vuonna 1926 ja muuttivat Turkuun. Osakeyhtiö Harjattulan toimialaksi merkittiin edelleen maanviljelys ja eräiden sivuelinkeinojen harjoittaminen. Tilalla oli 36 lypsävää lehmää, härkä ja 6 hevosta. Oli myös hankittu traktori. Viljan lisäksi alettiin viljellä sokerijuurikkaita. Osakkaiksi merkittiin pariskunta Juho Fredrik ja Martta Korkeala, johtaja Urho Virtanen, maanmittausinsinööri Konrad Olivier Bergenwall ja rouva Alice Bergenwall sekä lyseolainen Allan Bergenwall, jonka muistelmat vuosilta 1926-28 Harjattulasta on lisätty 1984 Toivo T. Rinteen vuonna 1974 kokoaman Harjattulan historian liitteeksi. Pari vuotta myöhemmin yhtiön osakkaiksi vaihtuivat Aleksandra Kesti ja Karunan kartanonomistaja Antti Vanhakartano sekä turkulainen kirjastonhoitaja, kirjailijana paremmin tunnettu Volter Kilpi. Aleksandra Kesti möi omistuksensa 1936 Volter Kilven pojalle Jaakkima Kilvelle. Jatkosodan toisena vuotena 1942 lopulla maanviljelijä Elias Näppärin perhe merkittiin osakasluetteloon kartanon omistajiksi. He olivat vuosina 1915-1917 kartanon omistaneen Mauri Näppärin perillisiä.

Mallitilasta kansanopistoksi

Olympiavuonna 1952 Harjattulan kartanon kasvihuoneineen osti Rakennustoimisto Arvosen perustaja, teollisuusneuvos Veli Arvonen. Suomi sai sotakorvaukset maksettua samana vuonna. Edellisvuonna Suomen markan arvo oli sidottu Yhdysvaltain dollariin. Osakeyhtiö Harjattulan toiminta päättyi 1953. Rakennusmestari Arvonen oli perustanut rakennusliikkeen rakennusmestari Vilho Heinosen kanssa Turussa vuonna 1934 ja vaurastunut nousujohteisella urallaan. Harjattulasta tulisi Arvosen johdolla taas mallitila. Heinonen oli irtautunut rakennusliikkeen toiminnasta 1942 ja perustanut Emil Hartelan kanssa rakennusliike Urakoitsijat Oy:n. Jälleenrakennustoiminta ja sotakorvausten maksamisen edellyttämän teollisuuden rakentaminen toi rakennusliikkeille runsaasti töitä. Rakennustoimisto Arvosen toiminta ulottui jo 1950-luvun alussa Turun seudun ulkopuolelle ja talorakennuksen lisäksi yhtiö harjoitti myös louhinta- ja maanrakennustoimintaa. Helsinkiin Arvonen rakensi muun muassa Yleisradion ja Kansaneläkelaitoksen talot sekä Helsingin yliopistollisen sairaalan useat klinikkarakennukset. Myös Vaasaan ja Tampereen keskussairaalat olivat Arvosen rakennusliikeen urakoita.

Kasvihuoneen sisäänkäynti 2017
Vuorineuvos Veli Arvonen piti erityisesti ruusuista.

Vuonna 1957 Arvonen sai vuorineuvoksen arvonimen, mikä oli ollut rakennustoiminnassa harvinaista. Hän oli mukana Turun yliopiston hallinnossa sekä Finnairin hallintoneuvostossa ja kuului 1956 Tasavallan presidentiksi valitun Urho Kekkosen lähipiiriin. Suomen vientituloista noin 90 % tuli edelleen metsästä ja Suomi oli matalan tulotason maatalousyhteiskunta, jossa oli käynnistynyt voimakas muuttoliike kaupunkeihin. Maa- ja metsätöiden koneistuminen vapautti työvoimaa ja oli tapahtumassa teollinen rakennemuutos. Seurannut teollisuuden palkkakustannusten nousu heikensi vientiä ja valtiontalouden alijäämää. Hintoja ja palkkoja säädellyt sota-ajan valtalaki kumottiin 1956, mikä johti inflaation kiihtymiseen edelleen. Ratkaisuksi vuonna 1957 hallitus devalvoi Suomen markan. Ulkomaan valuutat kallistuivat 39 %.

Kartanoiden historiat Suomessa vilisevät kertomuksia vieraiden valloittajien sodista, epäonnistumisista ja taloudellisista vaikeuksista. Veli Arvonen menetti lähes koko omaisuutensa Rakennustoimisto Arvosen konkurssissa 1969, mikä aiheutui käytännössä kovasta inflaatiokierteestä, jota edellisen devalvaation kiihdyttämä viennin ja rakentamisen buumi oli osaltaan ajanut vauhtiin. Suomen markka devalvoitiin 1967 jo toisen kerran. Vuoden 1962 rahauudistus oli leikannut hallitusti markan arvosta kaksi nollaa. Se ei kuitenkaan ollut katkaissut inflaatiokierrettä, kuten oli toivottu. Niinpä valtiovarainministeri Mauno Koivisto oli osittain hallitukseltakin salaa valmistellut uuden devalvaation, mikä nosti taas ulkomaisten valuuttojen hintaa, tällä kertaa 31,2 %. Rakennustoimisto Arvosella oli runsaasti ulkomaisia lainoja eikä se yht’äkkiä enää pystynyt suoriutumaan velvoitteistaan. Paasikivi-säätiö tuli Harjattulan omistajaksi.

IMG_3318
Kasvihuone toimii nykyään opetus- ja juhlatilana

Maatalous on sittemmin vaihtunut Harjattulassa monipuoliseksi Paasikivi-säätiön tuottamaksi kansanopistotoiminnaksi sekä matkailu- ja vapaa-ajantoiminnan palveluiksi. Lähipellot ovat nyt golf-kenttää. Kasvun ja kasvattamisen idea on silti säilynyt kaikki nämä vuodet. Kakskerran paloasemankin seuraava vaihe lienee siirtyä kasvihuoneen ahtaista hieman väljempiin ja toimivampiin tiloihin, mutta vielä ei ole selvää, mistä ne tulevat löytymään ja millä ”Pietarin kalansaaliilla” ne tullaan kustantamaan. Neuvotteluja käydään.

Lähteet

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s